Kisoista kotiin palannut keihäänheittäjä Sanni Utriainen löysi autonsa poltettuna - Helsingin Sanomat

Utriainen otti lauantaina paikan Pekingin MM-kisoihin heittämällä Kuortaneen Eliittikisoissa oman ennätyksensä 63,58. Pekingin kisojen A-raja on 61 metriä, joten Utriainen nappasi MM-paikan selvästi. Tampereen Pyrintöä edustava Utriainen julkaisi iltapäivällä viestin Twitterissä, jossa hän poseerasi palaneen autonsa edessä. "Olipa kiva palata viikonloppu kisoista kotiin, kun joku oli sillä aikaa polttanu mun auton. #rip", Utriainen kirjoitti viestissään. Hän oli saanut vuosimallia 1992 olevan Mazda 323:n ukiltaan. Kun pääsin inssistä läpi, niin heti menin hakemaan tämän Mazdan", Utriainen kertoi Ilta-Sanomille. Vielä keväällä hän teki kahta työtä ja harjoitteli samaan aikaan tähtäimessään Pekingin MM-areena. Uimavalvojana ja pikaruokaketjun järjestelijänä työskennellyt Utriainen oli töiden jälkeen niin väsynyt, että harjoittelusta ei tullut mitään. Niinpä hän teki radikaalin ratkaisun ja otti 6 000 euron lainan kesää ja urheilua varten. Tampereen Pyrintöä edustava Utriainen julkaisi iltapäivällä viestin Twitterissä, jossa hän poseerasi palaneen autonsa edessä. "Olipa kiva palata viikonloppu kisoista kotiin, kun joku oli sillä aikaa polttanu mun auton. #rip", Utriainen kirjoitti. Source: www.hs.fi